Musiikki on makuasia myös seurakunnassa

Musiikkiin liittyvistä asioista kiistellään jatkuvasti myös seurakuntayhteisöissä. Hengellisestä musiikista on tullut erilaisia ihmisiä ja ryhmiä erottava tekijä.

Myös helluntailiikkeen historiassa musiikki on ollut aina jonkinasteinen kiistakapula. Kynnyskysymykseksi on muodostunut usein se, miten Jumalaa tulee ylistää tai millaisia lauluja pitäisi laulaa. Väittelyä eri musiikkityylien paremmuudesta on käyty vuosikymmeniä, eikä välttämättä aina kovin hyvässä hengessä. Omasta musiikkimausta poikkeavia mieltymyksiä ei ole kunnioitettu. Vastakkainasettelussa on ollut samalla kyseessä myös valta-asetelma. Siitä käsin oma musiikkikulttuuri on yritetty tehdä ainoaksi oikeaksi ja hyväksyttäväksi ja siten jyrätä toisen musiikkityyli.

Kun musiikki määritellään makuasiaksi, sen tyylilajeihin liittyvä kiistely tuntuu perin kummalliselta, tulisihan seurakunnan olla eri-ikäisten ja erilaisen kokemusmaailman omaavien ihmisten yhteinen koti. Kirkossa jokaisella tulisi olla mahdollisuus osallistua sellaiseen musiikkiin, jonka hän kokee hoitavana, virkistävänä ja iloa tuottavana.

On myös tärkeä muistaa, että musiikin merkitys jumalanpalveluksessa ei suinkaan ole yksiselitteinen. Siinä missä joku ylistää Jumalaa musiikin avulla, jotkut muut rukoilevat, kokevat yhteyttä toisten uskovien kanssa, miettivät itseään ja elämäänsä, iloitsevat, itkevät, kokevat voimaantumista tai etsivät lohdutusta. Myös musiikilla on monia merkityksiä ja tehtäviä seurakuntaelämässä. Koska seurakunta on erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten yhteisö, tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että terveessä seurakunnassa jumalanpalveluksen musiikin tulisi sisältää tasapuolisesti tarjontaa kaikille perheen jäsenille. Musiikin tulisi vastata erilaisiin tarpeisiin ja sisältää erilaisia musiikin tyylejä erilaisissa kokoonpanoissa.

Tämän artikkelin tarkoituksena on tuoda tieteellinen näkökulma siihen, mikä musiikissa vaikuttaa ihmiseen ja miksi musiikki tosiaan on makuasia.

Musiikki aktivoi tunteet

Musiikki on sekä kulttuurinen että henkilökohtainen kokemus. Se liittyy ihmisen identiteettiin, vaikuttaa sosiaalisiin prosesseihin ja edistää samalla yhteenkuuluvuuden tunnetta. Musiikki sekä yhdistää ihmisiä että erottaa heitä toisistaan.

Vanhempi polvi ei useinkaan ymmärrä nuoremman polven musiikkia – ja päinvastoin. Yksi selitys tälle on se, että eri ikäryhmillä on ollut omassa nuoruudessaan oma mielimusiikkinsa. Se on synnyttänyt merkityksellisiä kokemuksia siinä elämänpiirissä, jossa nämä ihmiset ovat kasvaneet. Tällaista tunneperäistä kokemusta on nykyajan teknologiasta huolimatta usein mahdotonta jakaa aidosti sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet kokonaan eri aikakaudella.

Mona Lisa Chandan ja Daniel J. Levitinin (2013) tutkimus osoittaa, että ihminen muistaa parhaiten sellaisen musiikin, jota hän on kuunnellut ollessaan noin 14-vuotias. Muun muassa Alzheimerin tautia ja dementiaa sairastavat muistavat erityisesti ne laulut, joita he lauloivat ja kuulivat noin 14-vuotiaina. Tämä johtuu aivojen kehittymisestä, joka tapahtuu juuri murrosiän vaiheessa. Lisäksi nuori on tuolloin erityisen tunneherkkä ja kokee kaikki tunnekokemukset maksimaalisesti. Siksi myös tämän ikäkauden musiikilla on tärkeä tunnevaikutus koko ihmisen loppuelämään.

Toisaalta musiikkimaku voi ylittää myös eri ikäryhmät. Kaikki nuoret tai vanhat ihmiset eivät pidä samasta musiikista kuin toiset ikätoverinsa. Olemme ihmisinä yksilöitä. Tunne-elämäämme koskettavat ja aktivoivat erilaiset kokemukset, myös erilainen musiikki.

Tämä ilmiö voidaan selittää neurologisesti. Aivojen limbisessä järjestelmässä, erityisesti mantelitumakkeessa (amygdala) ja hippokampuksessa säädellään tunteita ja varastoidaan muistoja. Erilaisiin menneisyyden kokemuksiimme liittyen tietty musiikki aktivoi meissä erilaisia tunteita. Koska aivojen limbinen järjestelmä varastoi muistoja ja niihin joskus liittyneitä tunteita, kahden ihmisen reaktio samaan musiikkiin voi olla jopa täysin vastakkainen. Musiikki siis aktivoi meissä sekä tunteita että muistoja riippuen siitä, mitä limbiseen systeemiimme on varastoitu ja mikä siitä musiikin avulla milloinkin aktivoituu. Joskus katalysaattorina toimii musiikin rytmi, joskus taas harmonia, melodia tai laulun sanat. Jo pelkästään tietty musiikkityyli tai soitinkokoonpano voi toimia aktivoijana.

Nostalgisen musiikin syvä kokemus perustuu juuri tähän. Laulu, jota ihminen on kuunnellut tullessaan uskoon tai rakastuessaan ensi kerran, saa hänessä aikaan nostalgisen tunteen. Samoin sellainen musiikki, jota joku on kuunnellut käydessään läpi vaikeaa elämänvaihetta tai tehdessään surutyötä, palauttaa mieleen juuri tuohon elämänvaiheeseen liittyneet tunteet.

Joskus kuuntelemamme musiikki aktivoi ensin tunteen ja sitten muiston, joskus taas päinvastoin. Limbisen systeemin aktivoitumisesta johtuu myös se, että joskus saatamme itkeä ja nauraa musiikin vaikutuksesta. Musiikin avulla on helpompi ilmaista ja työstää tunnemaailman sisältöjä kuin pelkästään sanoja käyttäen. Musiikki on tunteiden tulkki. Koska se on samalla myös makuasia, me joko rakastamme tai inhoamme sitä.

Musiikki aktivoi hormonitoiminnan

Musiikki, josta ihminen pitää, saa hänessä aikaan monenlaisia positiivisia vaikutuksia. Sen sijaan musiikki, jota ihminen inhoaa, tuottaa pelkästään negatiivisia vaikutuksia.

Aivojen talamus säätelee hormonitoimintaamme hypotalamuksen avulla aivojen limbisessä keskuksessa. Tutkimusten mukaan musiikki aktivoi monia hormonitoimintoja, riippuen siitä, miten ihminen kokee kyseisen musiikin.

Endorfiinit ovat erityisiä mielihyvähormoneja, jotka lisääntyvät musiikin kuuntelun, laulamisen tai soittamisen avulla. Mieltä kohottava ja tunteita nostattava musiikki aktivoi aivojen limbisen systeemin vapauttaen endorfiineja. Tutkimusten mukaan jo pelkästään 30 minuutin mittainen mieltä kohottava musiikin kuuntelu vapauttaa yhtä paljon endorfiineja kuin Valium-lääke. Mikä tahansa musiikki ei kuitenkaan saa tällaista aikaan vaan ainoastaan sellainen musiikki, joka löytää aivoissa kosketuksen tunteisiin – siis musiikkiin, josta ihminen pitää.

Monien tutkijoiden mukaan tietynlaiset melodiset ja harmoniset rakenteet miellyttävät aivoja aivan erityisesti ja aikaansaavat muodon ja rakenteen järjestymistä aivoissa. Tällä teorialla voitaisiin selittää, miksi tutunomaiselta kuulostavat sointurakenteet ja melodiat ovat yleensä ihmisistä miellyttävimmän kuuloisia.

Musiikin harmonian ja eri sävellajien kokeminen on samalla aina myös kulttuurinen asia. Esimerkiksi suomalaisille on tyypillistä, että iloisetkin laulut soitetaan usein mollissa.

Tutkimus osoittaa, että ihmiset ovat kaikkein vastaanottavaisimpia omalle äidinkielelleen, samoin sille musiikkikulttuurille, jonka keskelle he ovat syntyneet. Tämä johtuu siitä, että aivomme ovat ikään kuin valmiiksi viritettyjä reagoimaan ja odottamaan tiettyjä harmonisia ratkaisuja. Myös tietynlainen musiikki on aivoissamme helpommin järjestettävissä olevaa, miellyttävämpää ja koskettavampaa kuin jokin toinen.

Tutkimusten mukaan useat aivojen osa-alueet aktivoituvat, mikäli ihminen pitää laulusta. Jos hän pitää laulusta todella paljon, erityinen aivojen osa, nucleus accumbens, aktivoituu. Tällä alueella on todettu olevan tärkeä rooli myös ajatustoimintojen prosessoinnissa ja oppimisessa.

Meille on tyypillistä, että haluamme kuunnella ainoastaan sellaista musiikkia, josta pidämme. On siis hyvin henkilökohtainen kokemus, miksi jokin musiikki kuulostaa meistä tutunomaiselta ja siksi koskettavalta ja merkitykselliseltä.

Koska useiden tutkimusten mukaan musiikin herättämät tunteet liittyvät aina siihen, mitä limbiseen systeemiimme on varastoitu, aikaisempiin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin ja tunteisiin yhdistyvä musiikki koetaan yleensä aarteena, joka säilyy meissä loppuun asti. Se ei tuhoudu edes Alzheimerin tai dementian kaltaisten sairauksien vaikutuksesta.

Oksitosiini ja yhteyden kokeminen

Oksitosiini on hormoni, jota erittyy esimerkiksi äidin ja vastasyntyneen lapsen välisessä vuorovaikutuksessa, mutta myös tilanteessa, jossa ihmiset soittavat ja laulavat yhdessä. Tämän takia musiikilla on niin tärkeä merkitys eri yhteisöjen kokoontumisissa.

Koska musiikki herättää oksitosiinia erittäessään yhteenkuuluvuuden tunteen, musiikkia käytetään yleisesti erilaisissa joukkokokoontumisissa, juhlissa, häissä, hautajaisissa ja myös seurakunnan tilaisuuksissa. Oksitosiini auttaa ihmisiä luottamaan toisiinsa. Sekä oksitosiinia että dopamiinia kutsutaan aivan aiheellisesti rakkaushormoneiksi, koska molempia tarvitaan yhteyden kokemisessa.

Joidenkin tutkimusten mukaan jo pelkkä ennakko-odotus miellyttäväksi koetusta musiikillisesta kokemuksesta, esimerkiksi tutusta kertosäkeestä tai hienosta laulun kohdasta, saa aikaan valtaisan dopamiinin vapautumisen kehoon. Dopamiinista johtuu myös yhtäkkinen hyvien muistojen nouseminen mieleen musiikkia kuunnellessa. Muistamme asioita ja ihmisiä, jotka olivat meille tunteenomaisesti tärkeitä. Siksi tietynlaiset laulut koskettavat meitä läpi elämän.

Prolaktiini ja lohduttava musiikki

Musiikki lisää myös serotoniinin määrää kehossamme. Tämä on tärkeä tieto, sillä masennus liittyy vähäiseen serotoniinin määrään veressä.

Prolaktiini-hormonin vaikutusta on puolestaan se, että ihmiset itkevät musiikkia kuunnellessaan. Musiikki lisää prolaktiinin määrää saaden aikaan tällaisen ”hyvän” itkun, joka jo itsessään auttaa vähentämään stressiä.

Vaikka musiikki saattaa meidät tuntemaan surua, musiikissa itsessään ei ole mitään sen kummemmin iloista tai surullista. Nuotit, melodiat, rytmit, harmoniat ja muu sellainen eivät siis itsessään sisällä mitään tiettyjä tunteita. Musiikin meissä herättämät tunteet liittyvät ainoastaan siihen, mitä meidän aivoissamme aktivoituu ja millaisia tunteita limbisessä systeemissämme on herännyt. Reaktiomme musiikkiin liittyvät siis aina aikaisempiin kokemuksiimme.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että yleensä koemme surumielisen musiikin lohduttavana. Prolaktiini, jota meissä erittyy sen aikana, onkin aivan sama hormoni, jota erittyy äidissä, kun tämäimettää vastasyntynyttä lastaan. Kun kuuntelemme surumielistä musiikkia, ensin sen tunnelma valtaa mielen ja sitten talamus auttaa kehoa erittämään prolaktiinia, joka puolestaan saa aikaan lämpimän ja lohduttavan tunteen. Sen jälkeen prolaktiini sallii meille ”hyvän” itkun, joka tuntuu vapauttavalta ja puhdistavalta.

Surullisen musiikin hoitavuuteen saattaa liittyä myös empatian kokeminen. Ihmisestä voi olla lohduttavaa kokea, että joku muukin – säveltäjä tai laulun tekijä – on käynyt läpi samanlaisia surullisia kokemuksia kuin hän. Se, että oma kokemus voidaan näin jakaa toisten kanssa, voi itsessään olla hoitavaa.

Musiikki voi lisätä ja lievittää stressiä

Tutkimusten mukaan miellyttävä musiikki vähentää stressihormonien, kortisolin ja adrenaliinin, määrää kehossa ja vaikuttaa näin ihmisen immuniteettisysteemiin. Stressin väheneminen jo itsessään liittyy moniin terveyttä edistäviin vaikutuksiin.

Kymmenissä tutkimuksissa on todettu, että kortisolin ja adrenaliinin määrä väheni merkittävästi sellaisen rentouttavana pidetyn ja rytmisesti selkeän musiikin avulla, josta ihmiset pitivät. ”Oikeanlainen” musiikki voi siis helpottaa stressin oireita, kuten korkeaa verenpainetta. Toisaalta ”vääränlainen” musiikki voi saada aikaan aivan päinvastaisia vaikutuksia. Se voi muun muassa lisätä kortisolin ja adrenaliinin määriä kehossa eli aiheuttaa stressiä ja lisätä siihen liittyviä oireita.

Mikäli ihmistä pakotetaan osallistumaan pitkiä aikoja musiikkiin, jota hän ei voi jostain syystä sietää, hän ärsyyntyy ja adrenaliinin määrä lisääntyy veressä. Tämän seurauksena keskittymiskyky voi häiriintyä ja ihminen saattaa kokea monia tyypillisiä stressioireita, kuten lihasjännitystä, päänsärkyä tai verenpaineen nousua.

Yksipuolisuus on pahasta

Seurakunnan musiikkitoiminnassa olisikin tärkeää välttää ainoastaan yhdentyyppisen musiikin tarjoamista, oli se sitten mitä tahansa. Jos musiikki on monipuolista ja valittu ”kaikille kaikkea” -periaatteella, kukaan ei joudu osallistumaan liian pitkää aikaa sellaiseen musiikkiin, jonka hän kokee jostain syystä äärimmäisen epämiellyttävänä.

Esimerkiksi 45 minuuttia kestävä, ainoastaan yhdentyyppisen ”ylistysmusiikin” soittaminen jumalanpalveluksen alussa voi olla joillekin kuulijoista kaikkea muuta kuin hoitava kokemus. Jonkun toisen kohdalla sama pätee torvisoittokunnan kuunteluun.

Vastenmielinen musiikki lisää stressihormonituotantoa ja samalla estää oksitosiinin erittymisen, jota tarvittaisiin yhteyden kokemiseen. Myöskään mitään mieltä kohottavia hormoneja, endorfiineja, dopamiinia tai serotoniinia ei erity vastenmielistä musiikkia kuunneltaessa.

Jos ihminen ei koe minkäänlaista tunneyhteyttä kuulemaansa musiikkiin, hän ei myöskään kykene antamaan sille mitään merkityksiä jumalanpalveluksen välineenä. Toisaalta riittävän lyhyet ja siedettävät kokemukset erilaisesta musiikista voivat antaa positiivisia kokemuksia itselle vieraasta musiikkityylistä ja jopa opettaa ihmistä pitämään siitä.

Lisäksi on tärkeä huomioida, että vanhemmat ihmiset voivat kokea kovat äänet ja niihin liittyvät ääniaallot jopa aivan konkreettisena kipuna.

Millaista musiikkia jumalanpalveluksiin?

Musiikki on erilaisia nuotteja, ääniä, sointuja, rytmejä, tempoja ja erilaista dynamiikkaa. Sillä on monia tehtäviä myös seurakuntaelämässä. Ei ole olemassa itsessään hengellistä tai ei-hengellistä musiikkia. Jumalanpalveluksen yhteydessä ihmiset antavat sille eri merkityksiä ja käyttävät sitä eri tavoin eri syistä. Musiikki luo yhteyttä, koskettaa, lohduttaa, vahvistaa, rohkaisee, kommunikoi, auttaa ylistämään, rukoilemaan ja purkamaan erilaisia tunteita sekä sallii niiden kokemista.

Paras resepti seurakuntaelämässä lienee mahdollisimman monipuolinen musiikkitarjonta. Monipuolisen musiikin täyttämässä jumalanpalveluksessa kenenkään ei tarvitse kokea, ettei kuulu joukkoon. Kun erilaiselle musiikin kokemiselle annetaan tilaa, makuasioista ei ole tarvetta kiistellä, ja silloin itselle vastakkaista musiikkikulttuuria edustavien ihmisten tuomitseminen seurakuntayhteisössä voi loppua.


Heidi Ahonen-McKendrick

Lähde:
Chanda, M. L. & Levitin, D. J. 2013. The neurochemistry of music. Trends in Cognitive Sciences, 17 (4), 179–193.